Viro vaalien jälkeen

Riigikogun eli parlamentin vaalit järjestettiin 1. maaliskuuta. Suurimmat vaalivoittajat olivat Viron vapaapuolue (EVA) ja Viron konservatiivinen kansanpuolue (EKRE), jotka ylittivät 5 prosentin äänikynnyksen ja toivat riigikoguun kahden uuden puolueen edustuksen. Vanhoista puolueista ainoana paikkamääräänsä onnistui lisäämään Edgar Savisaaren Keskustapuolue, joka sai yhden lisäpaikan ääniosuuden noustessa puolitoista prosenttia edellisiin vuoden 2011 parlamenttivaaleihin verrattuna.

Varsinainen vaalivoittaja, ja sen selvästi julkituonut puolue, ei kuitenkaan ollut yksikään edellä mainituista, vaan pääministeri Taavi Rõivasin johtama Reformipuolue, joka onnistui pitämään suurimman puolueen asemansa kolmen paikan tappiosta huolimatta. Reformipuolue ilmoitti jo ennen vaaleja, että jos se nousee suurimmaksi puolueeksi ja siten ensimmäiseksi hallituksen muodostajakandidaatiksi, on Keskustapuolue suljettu ulos hallituskoalitiosta. Näin ollen viime päivinä Savisaar on jäänyt rannalle ruikuttamaan ja katsomaan sivusta, kuinka hallitusta muodostetaan. Tällä hetkellä Taavi Rõivasin II hallitusta muodostetaan reformin, sotsien eli sosiaalidemokraattien, IRL:n ja Vapaapuolueen pohjalle. Hallituspohjasta (67/101) on näin ollen tulossa varsin vankka ainakin paikkamääriensä puolesta. EKRE jätti itsensä pois hallituskaavailuista jo ennen vaaleja puheenjohtaja Mart Helmen ilmoituksella, ettei puolue lähde samaan hallitukseen vasemmistoa edustavien sotsien ja/tai keskustapuolueen kanssa.

Mutta ilman voittajia ei voi myöskään olla häviäjiä. Tällä kertaa häviäjän osa lankesi varsin raskaasti konservatiiviselle Isänmaan ja Res Publican liitolle (IRL), joka menetti peräti yhdeksän paikkaa. Viimeisen viikon ajan puolue on ollut kriisitilassa ja juuri ilmoitettiinkin, että puolueen puheenjohtaja Urmas Reinsalu jättää paikkansa. IRL kärsi kahden pienemmän oikeistopuolueen esiinmarssista kaikkein selvimmin. Koska politiikassa on taito kääntää myös ikävät asiat edukseen, totesi yksi keskeisimmistä IRL-politiikoista, Marko Mihkelson, että "kaikkein tärkeintä on, että vasemmistopyörre jäi tulematta". Kyseessä oli siis sentään oikeiston voitto.

Tämän kirjoituksen tärkeimmät teemat ovatkin vironvenäläiset ja Keskustapuolue, oikeiston sisäinen kilpailu sekä uudet tulijat (erit. EKRE). Lisäksi  tulee ohuesti käsiteltyä Reformipuolueen sukupolvenvaihdosta. Ohessa vielä virallinen vaalitulos:

Keskustapuolue ja vironvenäläiset


Keskustapuolueesta povattiin itse asiassa maan suurinta puoluetta ja siten selvintä vaalivoittajaa. Helmikuun alussa Keskustapuolue johti gallupeja ja Reformipuolue näytti jäävän kakkoseksi. Taavi Rõivas jopa vetosi vaalivideollaan nuoriin virolaisiin äänestämään Reformipuoluetta, jotta Keskustapuolue ei saavuttaisi vaalipäivänä ykkössijaa. Kuten itse videolla esitellään, tammikuun 2015 gallupin mukaan Reformipuolue oli aivan suvereenisti suosituin puolue (42 %) 18–24–vuotiaiden keskuudessa, kun taas Keskustapuolue yhdessä IRL:n kanssa vähiten (12 %). Ilmeisesti vetoomus nuoriin toimi ja helmikuun lopulla Rõivasin uutisoitiin olevan suosituin pääministeriehdokas. Vaalipäivän gallupissa Reformipuolue oli jo ensimmäisenä, vaikkakin sama tutkimus ennusti vielä IRL:lle 21 prosentin ääniosuutta. Muutos siis tapahtui tuon maassa noudatettavan kuukauden pituisen gallup- ja vaalimainontakarenssin aikana.

Keskustapuolue on solminut Venäjän putinistisen valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kanssa yhteistyösopimuksen. Kyseessä on varsin venäläismielinen, vasemmistopopulistinen ja varsin kyseenalaisia toimintatapoja käyttävä puolue. Esimerkiksi näiden vaalien alla se käytti Tallinnan sitoutumatonta Pealinn-kaupunkilehteä vaalikampanjointiinsa. Puoluetta johtaa Edgar Savisaar, jonka varsinkin vanhemmat suomalaiset muistavat Viron kansanrintaman johtohahmona. Yksi Viron poliittisen lähihistorian pohdituimmista henkilötarinoista on se, miten itsenäisyysliikkeen johtajasta tuli merkittävin Venäjän edun edustaja Virossa.

Keskustapuolueen kannatus näyttää nyt kuitenkin vakiintuneen sinne 25 prosentin tasolle, mikä sattumoisin jotakuinkin vastaa venäläisväestön osuutta Virossa. Jos Virossa elävät noin satatuhatta passitonta saisivat äänestää, olisi kannatusluku vielä suurempi – puhumattakaan niistä sadastatuhannesta Venäjän kansalaisesta.

Virossa 1990–luvulla yritettiin perustaa vironvenäläisten etnisiä puolueita, mutta ne eivät menestyneet edes niin hyvin kuin ensimmäisen itsenäisyysajan vähemmistöpuolueet. Latvian Harmonia-puolueen kaltaista venäläispuoluettakaan ei ole syntynyt. Sen sijaan Viron puoluejärjestelmän sisällä Keskustapuolueesta on kehittynyt yhä selvemmin vironvenäläisten puolue. Osittain syy on Savisaaren ja muiden virolaispoliitikkojen vallanhalusta. Osittain myös ideologiasta. On epäilty, että Savisaar on Venäjän vaikuttaja-agentti, ja että hän olisi mahdollisesti saanut KGB:lta 1980  luvulta tehtäväkseen organisoida Kansanrintaman, joka projektina sitten hieman "riistäytyi" käsistä johtaen Viron itsenäisyyden palauttamiseen. (Tämän jälkimmäisen spekulaation olen kuullut tunnetulta virolaiselta poliitikko-historioitsijalta, jonka nimen jätän toiseen kertaan.) Mene ja tiedä, mutta selvää on, että Keskustapuolue edustaa Virossa vasemmistolaisinta ja venäläismielisintä politiikkaa, nimenomaan sen kremliläisessä muodossa. On perusteltua kysyä, miksi Liberal Internationaliin kuuluvan Keskustapuolueen omaksuma politiikka myötäilee Kremlin putinistista hallintoa, eikä esimerkiksi liberaalin oppositiopuolue Jablokon politiikkaa. Keskustapuolue halunnee ilmeisesti olla Venäjän valtaapitävien puolella.

Sopii myös kysyä, mihin Keskustapuolue omalla toiminnallaan itsensä johtaa. Loppujen lopuksi sen äänestäjäkunta on vanhenevaa kuten puheenjohtajansakin. Sen paitsio toisaalta ajaa sitä yhä jyrkemmin epämääräisille alueille. Toisaalta juuri puolueen epämääräinen toiminta tekee paitsion perustelluksi. Keskustapuolueen paitsiolla taas voi herättää vironvenäläisissä yhä vahvemman poliittisen paitsion tunnetta, mikä on ollut ihan oikeakin ongelma. Tässä tilanteessa pahinta on se, että varmasti Venäjä pyrkii tällaista tunnetta herättämään ja lietsomaan sitä omassa propagandassaan huolimatta siitä, että joka tapauksessa vironvenäläisten oikeudet ovat huomattavasti paremmat kuin maanmiestensä Venäjällä.

Savisaar teki henkilökohtaisen ennätystuloksensa ja oli koko maan ääniharava 25055 äänellään. Hän saa olla toistaiseksi tyytyväinen pääkaupungin lähes itsevaltaisena pormestarina ja toistuvana vaalivoittajapuolueen johtajana, mutta tämäkään asiaintila ei tule jatkumaan loputtomiin.

Käännös vasemmalle jäi tulematta, mutta mihin kääntyy oikeisto?

Kuten edellä mainittu vaalipäivän gallup näytti, oli mahdollisuus, että IRL saisi selvimmin kansallisesti ja konservatiivisesti ajattelevien äänet taakseen, kuten Isänmaaliiton päivistä alkaen on tapahtunut. IRL on kuitenkin jäänyt selvästi sekä perinteisen kansalliskonservatiivisen oikeiston että liberaalin Reformipuolueen puristuksiin. Puolueena se on siirtynyt selvemmin kohti Euroopan kansanpuolueen liberaalidemokraattista yleislinjaa, mitä itse asiassa vain korosti sen epätoivoiselta näyttänyt kamppailu samaa sukupuolta olevat parit tunnustanutta lakia (kooseluseadus) vastaan viime syksynä. Puolella sydämellä tehtyä kamppailua alleviivasi se, että Eerik-Niiles Kross ja Yoko Alender loikkasivat Reformipuolueeseen vastalauseena lain vastustamiselle ja Marko Mihkelsonkin ilmaisi Facebookissa olevansa käytännössä lain puolesta.

Tiukka maakuntien ja konservatiivien vastaisku "tallinnalaisille" tuli Viron konservatiivisen kansanpuolueen (EKRE) muodossa. Vaikkakin sosiaalireformistisesti vähävaraisten maakuntien ja perheiden etuja painottava EKRE sijoittui entisen opinahjoni Tarton yliopiston valtiotieteellisen instituutin nelikenttäanalyysissa lievästi keskustavasemmalle, söi kooseluseadusin aktivoima EKRE:n nousu oikeistolaisen IRL:n kannatusta. Viron oikeiston vahvalla tukialueella Pärnumaalla EKRE sai peräti 18 prosenttia äänistä nousten kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi pudottaen perinteisen IRL:n neljänneksi. Itse puheenjohtaja Mart Helme oli Pärnussa EKRE:n ykkösehdokas. Arvelen, että vaikka EKRE:n nousu oli jo nähtävissä syksyn 2012 kunnallisvaaleista lähtien, ei se olisi ollut näin voimakkaasti mahdollinen ilman syksyn repivää arvokeskustelua, joka ei itse asiassa tehnyt hyvää IRL:lle.

Viron media on parhaansa mukaan pyrkinyt leipomaan EKRE:sta eräänlaista kohupuoluetta Suomen persujen tyyliin. Vertauksia näiden kahden puolueen välillä on jo tehty mm. tässä kieltämättä varsin tuomitsevassa Eesti Päevalehden "Vihanlietsojat riigikogussa"otsikolla varustetussa pääkirjoituksessa, josta EKRE ilmoitti Martin Helmen (Mart Helmen poika) suulla tekevänsä rikosilmoituksen. Suurin kohu aiheutui, kun EKRE:n tuore 23  vuotias kansanedustaja Jaak Madison oli kaksi vuotta vanhassa blogitekstissään kehunut kansallissosialistien ja fasistien politiikan "positiivisia puolia", joiksi hän katsoi sotateollisuusvetoisen talouskehityksen. Puheenjohtaja Mart Helme ilmoitti tekstin olleen yksityisajattelua ja huomautti, ettei Madison ollut puolueen jäsen blogikirjoituksen kirjoitettuaan. Itse asiassa Helme lähti hyökkäykseen "median vainoamiskampanjaa" vastaan, mikä suomalaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa. Vastaavassa tilanteessa Suomessa jonkun tulisi pyytää anteeksi ja mieluiten erotakin. Tätä reaktiota ilmeisesti Viron media on toivonut, mutta toistaiseksi EKRE on ainoastaan varsin aggressiivisesti torjunut kaikki arvostelut. Toisaalta sitä toivoisi, ettei tuo natsikortilla pelaaminen ja sillä oikeistolaidan leimaaminen leviäisi myös Viroon, koska se ei tuo mitään lisäarvoa Viron jo muutenkin varsin terävään poliittiseen keskustelukulttuuriin.

Viron vapaapuolue taas on itse asiassa jopa hieman liberaalimpi kuin Reformipuolue, joka on kuitenkin yleispuolue. Sen ideologia nojaa virolaiseen isänmaallisuuteen, joka korostaa valtion sijaan isänmaan ja yksilön välistä suhdetta. Vapaapuolueen tarkkaa linjaa ei vielä tiedetä, mutta se on esiintynyt vaihtoehtona perinteiselle puoluepolitiikalle ja pyrkinyt herättämään uudelleen, vanhaa laulavan vallankumouksen aikaista, vapaan isänmaallisen kansalaisen ihannetta. Lähes kaikki sen uusista kansanedustajista ovat virolaisen taiteen ja kulttuurin vaikuttajia. Vapaapuolueen taustalla on IRL:n aatteellisen perustajan Tõnis Lukaksen johdolla lähtenyt 60 merkittävän IRL-jäsenen joukko ja Vaba Isamaaline Kodanik-yhdistys (VIK). Yksi näistä lähtijöistä, Andres Herkel, tuli nyt valituksi vapaapuoluelaisena riigikoguun. Tämä VIK-yhdistys osallistui edellisiin kunnallisvaaleihin kahdella listalla Tallinnassa ja Tartossa saaden noin 4  5 prosentin kannatuksen. Isänmaallisten kansalaisten vaalilistojen oli siis oletettavaa liittyvän puolueeksi, kuten ne keväällä 2013 sitten tekivätkin.

Hyvällä syyllä toimittaja kysyikin vaali-illan lopuksi Marko Mihkelsonilta, että onko käynyt niin, että EKRE vei IRL:ltä konservatiivisuuden ja Vapaapuolue isänmaallisuuden. Tuskin kokonaisvaltaisesti, mutta se osoittaa, kuinka Baltian maissa on edelleen kysyntä perinteiselle kansalliskonservatiiviselle politiikalle, jolla on protestiluonne. Tämä vaihtoehto oli nyt tarjolla vaikkakin kahtena eri puolueena. Yhdessä ne saivat yhden paikan enemmän kuin IRL. Yhdessä ne olisivat saaneet IRL:n vanhan hyvän ajan kannatus- ja paikkaluvut eli 29 paikkaa.

Selvää on myös, että myös oikeistoliberaali Reformipuolue söi IRL:n kannatusta. Jos arvokonservatiiviset linjaukset olivat toissijaisia eikä kannattanut protestia, oli Keskustapuoluetta vastaan äänestäneellä kannattavampaa antaa äänensä suoraan Reformipuolueelle, jonka ajama liberaali talouspolitiikka oli kuitenkin samaa vanhaa tuttua. IRL:n ajama sosiaalireformistinen veroreformi, joka ei olisi poistanut tasaveroa, mutta kuitenkin vahvistanut sen progressiota verovapaata osuutta korottamalla, saattoi myös olla luotaantyöntävä tekijä osalle oikeiston äänestäjistä. Lisäksi Reformipuolue teki turvallisuuspolitiikkaan keskittyvän kampanjan, joka vei tavallaan perinteisen vaaliteeman IRL:ltä.

Ammattipoliitikkojen sukupolvi ja Reformipuolueen kuningastie

Taavi Rõivas on ensimmäinen varsinainen ammattipoliitikko Virossa. Hän on tehnyt koko uransa politiikassa, kuten esimerkiksi puoluetoverinsa Keit Pentus-Rosimannuskin. Molemmat ovat myös mielikuva- ja tyylipoliitikkoja, jotka pyrkivät esiintymään nuorina, dynaamisina ja siten eteenpäin pyrkivän Viron edustajina. Tätä kehityskulkua on myös kritisoitu, mutta toisaalta Rõivasin oma vakuuttava henkilökohtainen äänimäärä (15881 ääntä) kertoo tyylin toimivan ainakin nuoriin äänestäjiin.

Koko Reformipuolueen kannatus alkaa vakiintua varsin suvereeniksi. Se on Viron vanhin puolue, perustettu 1989, ja johtanut Viroa nyt 12 vuotta ja lisää vuosia on tulossa. Viron puoluejärjestelmän ehdittiin todeta jo vakiintuneen neljään suureen, mutta nyt se vaihtuikin kahteen suureen, kahteen keskikokoiseen ja kahteen pieneen. Muutoksia siis tapahtuu edelleen, mutta Reformipuolue pysyy. Linjaltaan se on yksikökeskeinen ja liberaali, mikä sopii hyvin vapaan Viron nuorille aikuisille. Lisäksi sen liberaali talouspolitiikka miellyttää yrittäjiä ja tuo toivoa vaurastumisesta. Koska Virossa koulutettujen nuorten parissa isänmaallisuus ei ole Suomen tapaan huonossa huudossa, vetoaa Reformipuolueen siirtyminen kansallisliberaalimpaan suuntaan tältäkin osin. Reformipuolue ei enää vastusta asevelvollisuutta, puhuu vahvan turvallisuuden puolesta ja suhtautuu myötämielisesti Viron suojeluskuntien ja puolustusvoimien toimintaan. Nykyisellä Reformipuolueella on toisaalta siististi ajellut Taavi Rõivasin nuorekkaat kasvot ja slim fit-pukutyyli, toisaalta legendaarisen kenraali Ants "Tanki Ants" Laaneotsan karskit panssariupseerin kasvot ja sotilaallisen suora puhetapa.

Tämä kaikki vie tilaa Isänmaan ja Res Publican liitolta. Tästä syystä sen kehitystä ja ratkaisuja lähitulevaisuudessa tulee olemaan kiinnostava seurata. Oireellista on, että puolueesta ovat jo lähteneet sellaiset voimahahmot kuin Tõnis Lukas ja ex-pääministeri Mart Laar.